Hannun sekä yhden Anonyymin tarina

 

 

"Mistä löydän mä sun, nainen valloittamaton, tässä mies nuhteeton, ilman seuraa on, rehti, reilu, moitteeton, vailla muusaa on, mistä löytyy nainen joka täyttää kainalon. Heppu tunteellinen, tahtoo toisen ihmisen, jakamaan kanssaan suurimman rakkauden, turhaan etsinkö nyt taas naista joka rakastaa, miestä jolla ei oo mammonaa taskussaan.."

 

Hannun tarinan innostamana kirjoitan omasta ongelmastani.

Itse tuskailen vähän saman ongelman kanssa, okei Hannun tarina kuulostaa kyllä paljon "pahemmalta" kuin omani, mikä sinäänsä on lohdullista, toisaalta taas tuo paineita, tuleeko omasta elämästä samanlainen..

 

"Hannu" (nimi siis muutettu) on noi 40vuotias mies joka ei ole koskaan seurustellut. Itse olen lähes puolet Hannua nuorempi, ja olen kerennyt seurustelemaankin jo kerran. Kuulostaa ehkä naurettavalta, kun on kuitenkin yli 20v, mutta Hannuun verrattuna, mä olen voittaja!

 

Hannu on testannut nettitreffailua, mutta jo ensimmäisen viestin jälkeen yhteydenpito on saattanut loppua. Itse olen kokeillut samaa, tuntuu että elämässäni en voi muualta miestä löytää kuin netistä. Mutta olen kyllästynyt nettideittailuun! (Lisäksi omasta mielestäni kuulostaa tyhmältä sanoa tavanneensa miehensä netistä, romanttisempaa olisi vaikka tanssilavalta niinkuin ennen vanhaan..) On rasittavaa luoda kontakteja, kun usein tupaaa juurikin käymään niin että ensin viestitellään jonkun aikaa ja sitten yhtäkkiä koko homma loppuu jommankumman toimesta. Etenkin kuvattomien kanssa tutustuminen on "riskialtista" siinä mielessä että mies voi olla todella mukavan kuuloinen tekstiensä perusteella, mutta kuva on jotain aivan kamalaa (näin nyt liioiteltuna), siis ulkonäkö ei vaan osu ja uppoa. Tiedän ettei saa olla pinnallinen, eikä mielestäni näkemykseni hyvännäköisestä miehestä ole kovinkaan kummoinen, vaan erittäin tavallinen.. Mutta en vain pysty rakastumaan mieheen joka mielestäni on ruma! Kyllä sillä ulkonäöllä kuitenkin jotain merkitystä on. Kun nettideittailu suljetaan vaihtoehdoista pois, mitä jää jäljelle? Työpaikkaromanssi ei kuulosta kovin hyvälle idealle.. Vietän paljon aikaa kotona ja tiedän ettei sieltä tule kukaan hakemaan. Bussissa näen yhtä hyvännäköistä miestä, mutten tiedä minkä ikäinen hän on, onko hän liian vanha minulle?, onko hän varattu?, vasemmassa nimettömässä ei ole sormusta, mutta eihän se kerro koko totuutta. Ja kuinka lähestyä aamulla klo 7:15 ihmistä ruuhkabussissa? Istua viereen vaikka paikat ei ole vielä täynnä ja sanoa moi? Siinähän saa katseen joka kysyy: kuka v***u sä oot? Yöbussissa olisi paljon rennompi fiilis ja kukaan ei pitäisi hulluna jos alottaa keskustelun ventovieraalle.. Hän ei siis tule koskaan tietämään että olen häntä katsllut "sillä silmällä", ellen saa jotain ihan super hyvää vinkkiä teiltä.. Baareissa käyn tosi vähän, ja tietyllä tavalla olen ehkä skeptinen sen suhteen että löytääkö baarista "kunnon" miestä. Baarissa pidetään hauskaa ilman estoja, mutta mietin miltä tuntuisi nähdä muutaman päivän päästä kahvilla, kummatkin selvinä, tulee mieleen vain kiusallinen tilanne.. jännittää jne, ei oikein tiedä miten olla.. Mistä siis muka löytäisin jonkun? En osaa mennä minnekkään :D

 

Palatakseni vielä baareihin.. Baarikäyttäytymisestä kysymys: pussaileeko kaikki miehet tanssilattialla heti, vaihtuvia muijia? Oon törmännyt ilmiöön jossa tanssitaan lähekkäin ja sitten pieni huomaamaton pusu esimerkiksi hiuksiin ja olen hieman "järkyttynyt" tästä. Mun mielestä se menee jo liian pitkälle tietyllä tavalla. Jos noin niinkun ajattelee että sitten kun isket semmoisen baari miehen niin onko se pussannut 100 eri emäntää tuosta noin vaan.. Okei, parempi se kuin mennä vielä pidemmälle.. Itse en vaan käsitä yhden illan juttuja. Itsellä yleensä on niin vahvasti heti tunteet pelissä että yhden illan jos saa joltain huomiota niin kyllä sitä tyyppiä jää sitten jo kaipaamaan jos se tosiaan jää vaan yhteen iltaan eikä tule yhteystietoja vaihdeltua ja suunniteltua uusia tapaamisia.. Ja miksi muuten jättää kysymättä toisen numero/sähköposti tai jotain, jos kaveri tuntuu kiinnostavalta, monesti on käynyt niin ja sitten hakataan päätä seinään että mistä löytää tyypin.. No joskus on löytynyt, useimmiten ei. Mutta sekin että alat esimerkiksi facebookista hakemaan joillakin vihjeillä ja sitten otat yhteyttä, niin miten tämä toinen osapuoli reagoi? Et voi tietää mitä hän on ajatellut.. Ujona sitä pelkää "naamansa menettämistä".. Toisaalta miksi jättää tilaisuus käyttämättä jos voi vaan voittaa, isompi pettymys kai on jossei edes kokeile.

 

Hannu ei ole (ainakaan omasta mielestään) ruma. En minäkään, tai olen rumempiakin nähnyt. En kuitenkaan mikään kaunotarkaan ole. Aika tavallinen. On minua joskus kauniiksi sanottu. Nykyaikana on liikaa paineita ulkonäön suhteen, sanon minä!

 

Hannu ei ole käynyt treffeillä sitten vuoden 2008. Enpä voi itse oikein parempaan yltää.. Muutama vuosi on vierähtänyt omistakin viime treffeistä. Toiset taas tuntuvat olevan vähintään joka viikonloppu treffeillä, mistä ne niitä miehiä kaivaa? Eihän sitä tietysti voi ketään saada jos ei edes pääse tutustumista yrittämään. Voi huoh! Vaan mietitäänpäs sitten niitä treffejä, jos semmoisille taas joskus pääsisi.. Kavereiden kanssa tulee juttua, välillä ehkä jopa liikaakin, mutta sitten kun keskustelukumppani on vastakkaista sukupuolta ja kiinnostuksen kohteena, aivot lyö tyhjää. M-I-T-Ä-Ä-N asiaa ei ole. Mitäpä siinä tilanteessa sitten teet, muutakun jalat vispaa pöydän alla ja stressaat vain siitä että hiljaisuutta on kestänyt 5 minuuttia, mitä sanoa seuraavaksi?! Äh epätoivoinen ruikuttaja. Tähän väliin voinen kertoa päivittäiset ihmiskontaktit kun sitä pyydettiin, eipä siitä tarvitse erillistä postausta tehdä.. Aamulla näen bussikuskin, joka ei edes moita sano, sitten tietysti ne samat naamat bussissa, "rouva ruutu", "isopää" ym.. työpaikalla näen työkaverit ja sitten kotiin palatessa taas jonkun bussikuskin. Kavereiden kanssa pidetään yhteyttä paljolti netin välityksellä. En ole mikään supersosiaalinen 100 ihmisen kaveri. Siksipä on välillä hankala löytää kaveria mukaan tapahtumiin tai reissuihin yms. Lisäksi epäilen aina ovatko kaverini oikeasti kavereitani, voiko minusta oikeasti joku tykätä? En luota olevani kiva. Eli itseluottamus pielessä, tuskin auttaa kumppanin saamisessa.

 

Hannu ei ole kännejä vetävä örveltäjä, enkä minäkään. Hyvin harvoin juon alkoholipitoisia juomia, ja niinä harvoina kertoinakin niin, etten koskaan ole humalassa. Osaan pitää hauskaa myös selvinpäin. Pitäisikö sitten olla viinan kanssa rellestäjä? Itse olen kyllä saanut miehiltä ihailevia ja epäuskoisia kommentteja kun he ovat kuulleet että bailaan veden voimalla.

 

Olenko minäkin sitten liian tavallinen etten kelpaa? Ja mikä tavallisissa ihmisissä on vikana?

 

Toistaiseksi jaksan vielä luottaa siihen että jossain on minullekkin joku, en voi jäädä yksin loppuelämäkseni. Moni rumempikin (anteeksi nyt kun näin ilkeästi sanon!) on löytänyt itselleen kumppanin, miksen siis minäkin? Mutta ymmärrän Hannun tuskan kun et vaan saa ketään vierellesi. Halipula kasvaa kasvamistaan. Elän jopa siinä toivossa että tämä syksy vielä toisi jonkun... Tosin sitähän sanotaan että se kumppani tulee vastaan juuri silloin kun sitä vähiten odottaa.. Miten heittäytyä "totaali luovuttajaksi", että jostain tulisi joku yhtäkkiä vastaan, kun nämä asiat pyörii mielessä 24/7. Mietin että kuinka moni jää totaalisen yksin? Koko elämä ilman omaa rakasta? Saatte olla onnellisia parilliset! Jäänpä kaiholla katsomaan maajussille morsian ohjelmaa, joka alkaa 15.9. uusia ihastumisia ja sydänten särkymisiä. Huh mikä vuodatus, toivottavasti joku jaksoi edes lukea, kaikesta huolimatta, ihanaa tiistaita!