Erilaista elämää

Anteeksipyyntö taas että olen ollut niin laiska kirjoittamaan! Avaan netin, selaan muiden blogit ja mietin omia aiheita, mutta.. en saa kirjoitettua niistä, kirjaudun ulos ja seuraavana päivänä sama juttu, huoh ei tästä tule mitään, sama homma kuin päiväkirjojen kanssa.. Mutta nyt mä yritän saada jotain aikaiseksi tännekkin, vaikka vaikea aloittaa taas, kun eksyin ihan muualle surffaamaan, sain hienosti aihetta kasaan ranskalaisin viivoin muistioon, mutta siihen se sitten jää, toteutus ontuu.. Ei vaan, nyt niskasta kiinni! Mä olen kateellinen. Enkä tiedä mitä teen elämälläni. Eikös kuulostakkin mielenkiintoiselta :D

Olen ollut kotihiiri. Olen jättänyt nuoruuteni elämättä. Nyt kun oon jo jonkun verran yli 20v, olen herännyt eloon (joo, mähän olen jo hirveä vanhus ;)!). "Entäs jos oonki päässy vauhtiin vast tän ikäsenä"-Brädi. Eikai se liian myöhäistä ole vieläkään, ja etenkin kun katsoo baarissa jotain 18 vuotiaita hirveät tuopit käsissä, pikemminkin säälittää. Moni näyttää vielä niin pikkukakaralta ja siellä ne nyt heiluu oikeassa baarissa, eikä koulun limudiscossa, puolen litran sidukat käsissä :( Itse en pysty käsittämään aina sitä touhua kun en ole itse ollut koskaan mikään kunnon bilehile joka menee ja tulee, pakarat liian lyhyessä mekossa vilkkuen, kuin kunnon pissiksillä. Tosin eihän tuossa vielä mitään, johan samaiset tyypit ovat varmaan jossain kotibileissä korkkaillut ekoja kaljoja jo 12 vuotiaina.. Hei nyt eksyttiin kyllä ihan sivuraiteille :D! ..Ja tarkoitus ei ole nyt loukata ketään/kuulostaa kunnon kukkahattutädiltä, koska tän ei pitänyt nyt olla sellainen postaus.

Olen siis löytänyt bilettämisen.. Oikeastaan tanssimisen, en edelleenkään sitä älytöntä dokaamista, mikä lienee ihan hyvä juttu. Rakastan suunnata tanssilattialle, tanssia hiki päässä monta tuntia putkeen, tanssia yksin, kaverin kanssa tai jonkun miehen kanssa. Parasta on tanssia silloin kun on vientiä ja saat miehiltä huomiota :) Vaikkakin ne jää aina siihen yhteen iltaan ja tanssilattialle. Välillä tulee sellainen polte lähteä bilettämään, mutta ei tule lähdettyä, kiitos kavereiden, jotka a.) ei kehtaa tanssia -> hei meikä joraa selvin päin! b.) ovat "liian vanhoja" hippailemaan joka weekend, tai ylipäätään koskaan :( En jaksa edes pyytää ketään, kun useinmiten kavereilla on kalenterit täynnä muuta menoa ja eivät ole kiinnostuneet, en jaksa turhautua ja pettyä. Miksi mä olen aina yksin?? Kun selailee treffi-ilmoituksiakin niin huomaa kuinka minun ikäiset miehet "ovat kyllästyneet baareissa notkumiseen".

Mulla on ristiriitaisia haaveita siitä mitä elämältäni haluan.. Toisaalta haluan ottaa nyt takaisin sen "menetetyn nuoruuden" ja elää hetken sitä elämää mitä en ole vielä kerennyt paljon elämään, etenkin kun olen sinkku. Toisaalta taas haluan asettua aloilleni ja perustaa perheen yms. jos vaan löytäisin sen elämäni miehen.. Tuskin silloin ravaisin baareissa, vaan mielelläni viettäisin koti-iltaa oman rakkaan kainalossa leffaa katsellen yms. Mutta kun ei ole sitä oikeaa niin miksi jämähtää aloilleen, kun olen jo istunut tarpeeksi kotona. ..Ja kun kotoa ei tule se unelmien prinssikään hakemaan.. Vaikka, ei sitä kyllä noista baareistakaan tunnu löytyvän, itseasiassa tietyllä tavalla olen kyllästynyt miehiin koska..no sekin postaus on kesken saa nähdä tuleeko koskaan julkaistuakaan.. Siis minä, joka olen metsästänyt itselleni miestä jo vaikka kuinka kauan, metsästän silti kyllä edelleen, mutta mistään ei löydy "kunnollista". Stressaan siitä että muutaman vuoden päästä pitäisi olla niin sanotusti asiat kohdallaan, pitäisi olla avioliitto, lapset yms. Tai näin olen kauan suunnitellut.. Vaan entä jos ei ole.. Minulla on joitakin vuosia vanhempia kavereita, ja kun ei heilläkään ole miestä saati sitten lapsia vielä..

Tuntuu että tää teksti menee kohta jo ihan sekavaksi ja lähtee ihan lapasesta.. Selitän ylipitkään yhtä asiaa.. :D Ounou.. Linkitän tähän väliin salkkari "Pepin" ja "Heidin" blogin jonka selailin äsken läpi, tiedätte sitten vähän mistä puhun seuraavaksi.. http://faithinmyselfvs.blogspot.fi/

Siirrytäänkö aiheeseen kateus? Tää kateus ei nyt liity pelkästään kuitenkaan juuri tuohon blogiin, vaan yleisesti ottaen monen muun nuoren elämään.. Mä olen kateellinen niin monesta asiasta ihmisille.. :(
- Aloitetaanko siitä että oon kateellinen kuvista. Ihan oikeasti, valokuvista! Mulla on sentään järjestelmäkamera.. Mutta.. Aina kun luulen ottaneeni hyviä kuvia, tunnelma lässähtää siinä vaiheessa kun lataan ne koneelle.. Yks kaks yllättäen sieltä löytyykin epätarkkuutta, lässähtäneitä värejä ym. olen vaan tylsistynyt omiin kuviini... En tiedä mitä mieltä muut niistä ovat, mutta omasta mielestäni en saa aikaan mestariteoksia, mitä sitten taas muiden blogit ovat pullollaan! Ihan arkisiakin kuvia, mutta jotain hohtoa niissä silti on.. Eikö vain omiin tuotoksiin voi olla tyytyväinen..??
- Rahankäytöstä. Tämän alle nyt voi vetää aika monta aihetta.. Mä en tiedä kuinka paljon muut saavat palkkaa, mutta toisilla ne rahat vaan tuntuu riittävän, vaikka tiedän että jotkut saavat varmasti jotakuinkin saman verran, ellei vähemmän rahaa kuin minä.. Olen kateellinen siitä että toiset käyvät mitä hienoimmissa ravintoloissa mitä hienoimmilla aterioilla, brunsseilla.. Itse olen saakelin itara pihtari >:( Miltä kuulostaa sunnuntai brunssi 15€? Ei meikäläisen lompakolle kiitos, vaikka mulla rahat riittäisikin niin en ole valmis maksamaan aamupalasta, kun sitä olen huono syömäänkin, viittätoista euroa.. Tai ylipäätään ruoka annoskin 15€ tuntuu jo "kamalalta", siihenhän menee jo 2 lounaria.. Vaikka eihän tuo toisaalta ole vielä edes pahimmasta päästä jos ajatellaan niitä ruokalistoja.. En raaski "tuhlata" rahojani vaan säästän, koska on niin paljon asioita joita varten täytyy säästää, toisaalta olisi elettävä hetkessä. Olen ärsyttävä stressaaja, palataan bileisiin, en halua maksaa taksia, vaan kyttään kelloa että ehdin viimeiseen yöbussiin.. Käyn siis erittäin harvoin ravintoloissa syömässä (jos nyt ei lasketa lounasmestoja, silloin tällöin) vaikka välillä haluaisinkin, muttakun missä on ystävät.. Heillä on kalenterit täynnä muuta menoa. Olen kateellinen matkustamisesta, omat reissuni rajoittuvat tarjousristeilyyn Tallinnaan. Mistä minuakin nuoremmat, ei säännöllisissä töissä käyvät tyypit repivät hillot niihin ulkomaanreissuihin joita he tekevät useamman kerran vuodessa, mistä sitä rahaa riittää??? En välttämättä tarvitse ulkomaanreissua, vaan haluaisin myös viettää mökkeilyviikkoa jossainpäin Suomea.. Tosin kotimaanmatkailu se vasta kallista onkin.. Mutta arvaatte varmaan mihin myös tämä kaatuu.. Ei välttämättä rahaan, vaan kaveriporukkaan.
- Tyyli. Naisellinen ja tyylikäs.. Siihen ei tarvita edes ihmeempiä vaatteita, mutta silti katson kaiholla toisten vaatteita.. Mulla ei tunnu olevan minkäänlaista tyylitajua. Okei, en kulje tietenkään missään hirveissä kuteissa ihmisten ilmoilla, mutta silti omasta mielestäni en ole mitenkään erityisen tyylikäskään.. :( Jos omaisin edes lisää pituutta, asia korjaantuisi ehkä vähän, mutta siitä on turha enää haaveilla kun pituuskasvu on loppu ja enää kasvetaan leveyttä >:( Eri asia on sitten tietenkin ne jotka kulkee guessin ym. merkkivaatteissa, heidän vaan täytyy saada helvetisti palkkaa tai jotain. Tyyli osioon voinee liittää myös sisustuksen, joka joillakin on kuin suoraan sisustuslehdestä.. Tähänkin tarvitaan toki myös sitä rahaa.. Mutta myös silmää.. Ja kaikki nämä puuttuu taas minulta.
-Välimatka. Tämä nyt on ehkä hassuin kohta.. Tämä nyt johtuu siitä etten asu missään Helsingin keskustassa.. Ja jos nyt haluan lähteä esim. sille kalliille brunssille, joudun matkustamaan jonkin aikaa bussilla että pääsen määränpäähän. Tai jos haluaisin mennä jonnekkin upeaan paikkaan lenkkeilemään, joutuisin ensin taas matkustamaan tovin bussilla että olisin perillä jne.. Koska en aina vain jaksa lähteä matkustamaan tietyn paikan takia, jää välistä juttuja.. Tämä täytynee huomioida seuraavan muuton yhteydessä.. Haluan auton! Olisi niin paljon helpompaa kun pääsisi suoraan kohteeseen, ilman useita vaihtoja ja tuntien matkustamista..
- Ystävät. Ennen kaikkea ystävät on se josta olen kateellinen.. Toiset lähtevät spontaanisti ulos, kun itse saan maanitella kavereita lähtemään jonnekkin.. Osaa en oikeastaan enää edes tunne. Minulla on yksi hyvä ystävä jota jaksan vielä pyytää kaikenlaisiin tapahtumiin ja hän jopa lähtee silloin kun ei ole muuta, mutta silti tunnen itseni monesti yksinäiseksi. Toisilla kun tuntuu olevan ryhmällinen hanimussubestiksiä joiden kanssa aina hengailla.

Saatte varmaan ihan hirveän kuvan musta tämän purkauksen jälkeen kun kaikki mahdolliset asiat on koottu yhteen postaukseen.. :D Mutta tulipahan rustattua taas jotain ylös, vanhuutta varten. Välillä sitä miettii että mitä näistä vuosista oikeasti jää käteen?? Mitä oikeasti haluaisin elämältä, millaista elämää haluaisin nyt elää, onko siihen mahdollisuutta jne..



Mistäs löytyisi mies jolla olisi oikein iso vene..??